Parempi tietää kuin luulla

2 min lukuaika

Referenssit· Tuotosseuranta

Keski-Rötkösen tila Tervolassa on kuulunut tuotosseurantaan 57 vuotta eli jo edellisen sukupolven aikaan.

Juhani Lampela ja Heta Ylijääskö kertaavat tuotosseurantakäynnillä tilan raportteja. Kuva: Auni Vääräniemi

Rovaniemellä pakkasmittari näyttää -22 celsiusastetta, kun maitotila-asiantuntija Heta Ylijääskö hyrskäyttää autonsa käyntiin. Päivä valkenee matkalla Tervolaan. Määränpäässä Keski-Rötkösen tilan navetanpihassa pakkasta on jo -30 astetta.

Tilakäynnin tavoitteena on opastaa yrittäjää tiedon lähteille. Katariina ja Juhani Lampela ovat etukäteen toivoneet, että Heta Ylijääskö kävisi heidän kanssaan läpi erilaisia tuotosseurannan raportteja. Hän esitteleekin kausiraportin, vuosivertailun ja tilakunnon raportin sekä varmistaa, että tilalliset tietävät, miten raportit löytyvät ProAgrian verkkopalveluista.

Tuotosseurannasta Lampelat saavat arvokasta vertailutietoa muun muassa pitoisuuksista ja maitomääristä suhteutettuna koko maahan tai oman maakuntansa tilojen tuloksiin.

Samalla käynnillä tulee katsotuksi myös, miten Bisnes+ otetaan käyttöön ja mitä hyviä mittareita siellä on tilan hyödynnettävissä. Kaikilla tuotosseurantaan kuuluvilla tiloilla on käytössään KarjaKompassin Seurantalaskelma ilman lisämaksua. Sen avulla selviää, miten ruokinta on onnistunut ja kuinka taloudellista se on ollut.

Faktatietoa arvailun sijaan

Lampelat ottavat maitonäytteet kahden kuukauden välein. Näytteistä määritellään pitoisuudet ja solumäärät, myös tiineydet voi niistä tarkistaa.

Tuotosseurantaan kuuluminen on Lampeloiden mielestä huippuhyvä asia. Jos tuotosta ei seuraa mittauksilla, on moni tekijä arvailujen varassa. Faktatiedon valossa on hyvä kehittää tilaa ja sen tuotosta.

- Se, miltä tuntuu, on aivan eri asia kuin se, mitä tietää, Katariina Lampela pohtii.

Tilalla tai etänä

Pakkanen tai helle, ne kuuluvat pohjoisen maitotila-asiantuntijan työhön, samoin pitkät ajomatkat. Esimerkiksi Utsjoelle EU:n pohjoisimpaan lypsylehmänavettaan matkaa on lähemmäs 500 kilometriä.

Viime vuonna koronatilanne vähensi myös Heta Ylijääskön tilakäyntejä ja tilalle tulivat etäpalaverit.

- Nyt käyn niillä tiloilla, joille käynti sopii. Käytän maskeja ja seuraan ohjeita.